Welcome to Gaia! ::

[ Message temporarily off-line ]

[ Message temporarily off-line ]

Joukko, viimein saaliinsa saavutettuaan, ei tuntunut pitävän retkuetta pahanakaan vastuksena. He eivät olleet juuri tuhlanneet aikaa suunnitteluun, vaan hyökkäsivät luottaen voimaansa, ja varmoina siitä, että he yllättäisivät pienen puolustuskyvyttömän seurueen perusteellisesti.

Niinpä nuolet, joista yksi osui pahasti erääseen sotilaaseen, kaataen hänet, mikä taas sai seuraavan kompuroimaan kaatuneeseen, yllättivät hyökkääjät. Ja sitten Aw'Aion oli miekkoineen seuraavan kimpussa, viiltäen uhriaan pahasti ennenkuin hyökkääjät saivat rivinsä takaisin järjestykseen.

Siitä todellinen taistelu vasta alkoikin. Hyökkääjät eivät olleet mitään alokkaita, vaan karaistuneita sotilaita, eikä heitä lannistanut ensimmäisten iskujen aikana koettu epäonni. He katsoivat tilannetta uudestaan ja heittäytyivät sitten taistoon aseet tanassa. Pian valuisi myös puolustajien veri, se oli varmaa.

((Woe-woe... kaikk' on kateissa... No, en viiti ikuisuuksia odotella, joten teen jotain harvinaista ja postaan... XD))

Aw'aion pani parastaan. Kokeneena soturina hän tiesi, että jos hän saisi taistelun haltuunsa, lopputulos voisi vielä olla retkueelle otollinen. Tuhlaamatta liikkeitään hän kävi seuraavaa sotilasta vastaan ja samalla otti käyttöön ehkä pahimman aseensa. Eräs heikkotahtoinen sotilas alkoi epäröidä. tuntui menettävän rohkeutensa ja hidasti hyökkäystään, kun epätoivon ja häviön tuntu hiipi hänen mieleensä. Tottuneemmat soturit kyllä pystyivät vastustamaan mieleensä työntyviä ajatuksia, mutta yhdessä onnistuneen vastahyökkäyksen kanssa kaikki tämä oli omiaan heikentämään vihollisen moraalia.

Joukkion velho oli seissyt taka-alalla, tilannetta tarkkaillen. Nyt hän päätteli, että siivekkäästä oli syytä päästä eroon ja lähetti tulisen ammuksen taikuutta miestä kohti. Ikävä kyllä Aw'AIon ei nähnyt maagin ilmettä, kun ammus vahinkoa tekemättä tuntui vain pyörivän alas Aw'Aionin siipiä ja tallautui sitten sammuksiin hänen jalkoihinsa. Sardachit todellakin vastustivat taikuutta varsin tehokkaasti - jopa niin tehokkaasti, että normaali magian osaaminen oli äärimmäisen harvinaista heidän keskuudessaan.

Nyt hyökkääjät alkoivat jo tuntea hiukan epätoivoa, etenkin kun nuolia sateli enemmän ja nekin, jotka onnistuivat livahtamaan Aw'Aionin ohi kohti muita seurueen jäseniä kohtasivat merkittävän vastuksen.

Ensimmäisenä epäröinyt mies oli jo ryhtymässä karkuriksi, kunnes velhon ammus palautti hänet ruotuun. Ja samalla riisti häneltä hengen. Mutta se toimi esimerkkinä muille ja he keräsivät vielä kerran rohkeutensa rippeet ja vyöryivät vasten puolustajia.

((Eipä tässä ole tullut itsekään ylettömän aktiivinen oltua... Eikä ole edes hyviä tekosyitä. Mutta no, mä pysyn threadilla kunnes viimeinenkin pelaaja tekee katoamistempun. ))

Aw'Aion epäili kuulleensa huudon juuri ennenkuin tulipallo iskeytyi hänee, horjuttaen voimallaan siivekästä hiukan, mutta maagisen tulen jättämättä mitään jälkiä. Samaan aikaan viholliset olivat saaneet rivinsä järjestykseen ja pelkäsivät nyt omaa velhoaan enemmän kuin matkalaisia.

Miekka kalahti vasten toista, ja vaikka taistelussa ei saisi irroittaa katsettaan vastustajasta, Aw'Aion vilkaisi nopesti taaksepäin. Hänen näkemänsä alkoi hahmottua vasta kun hän oli jälleen kasvotusten vihollisensa kanssa, maksaen varomattomuudestaan viillon käsisuojukseensa. Niin syvän, että se taisi rikkoa ihon suojuksen altakin. Samalla kun hän iski kohti vastaustajaansa, Aw'Aion vasta ymmärsi, että Awae oli seisonut yksin, keskellä ristitulta ja vaarallisen näköinen mies oli juossut tyttöä kohti.

Tietäen, että niin suuri suuntainen isku, etenkin keskellä taistelua, joka vaati jo muutenkin niin fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja, verottaisi hänen voimiaan Aw'Aion silti päätti toimia. Hän viilsi vastaustajansa kurkun auki, kun sotilas erehtyi luulemaan, ettei siivekäs ollut aivan tilanteen tasalla ja kääntyi sitten niin, että näki miehen joka uhkasi Awaeta.