Welcome to Gaia! ::

Kiitos yleistyksestä.
Itse ainakin olen tilanteen kokenut joka ikisen naispuolisen henkilön kanssa kenen kanssa olen ollut missään tekemisissä.

Yleistys on muutenkin tapa käsitellä enemmistöä. Kun yleistää, ei tarkoita yksilöitä, vaan nimenomaan sitä samaa enemmistöä joka tekee tietyllä tavalla. Yksilöt on sitten asia erikseen, mutta heidän huomioon ottaminen on yhdentekevää, koska puhutaan edelleen enemmistöstä.
Olen monena vuonna ollut paikallisissa joulumyyjäisissä avustamassa ties ketä, tosin aina pirun nimeltä raha, perässä. Härdelli kestää sen työpäivän verran, täyteen tupattuna joululauluja ja olen päässyt toteamaan että melusaaste on oikeastaan se juttu, joka väänsi ärsyyntymis metrin kaakkoon.

Aikuisena opintotukipummina minäkin asun virallisesti vielä kotona, ja kotona vietän jouluni. Vanhempani ovat jo aikapäiviä sitten eronneet, mutta kontrasti isin ja äiskän joulumenettelyssä on valtaisa; meillä se isäntä (plus yleensä täti ja mummo kätyreinä tylyttämässä) joka on pahimman laatuinen siivousmaanikko, jossa embodioituu juuri tuo "teit väärin", mutta sen sijaan että jouluhirmu hyökkäisi itse harjan varteen, aliupseerikoulun toimintamenetelmin kaikuu pernankin särkevä huuto "tee uudestaan". Äiti sen sijaan ei siivoa poikkeuksetta, ei arkena eikä juhlana, mutta ehkäpä tuon ymmärtää kun mamma on hieman boheemi ja juhlistaa jouluaankin kai haistelemalla omenan ja kanelin hajuisia eteerisiä öljyjä. Ja kun vilkuilen nyt omaa kämppääni niin valitettavasti minä näytän tulleen mammaan.

Köh, luova kaaos.
Joulusta ei kannata nauttia kuin pari viikkoa ennen H-hetkeä.

Itse olen "niitä naisia" jotka tekee mielummin asiat itse, koska silloin ne tulee tehdyksi sillälailla kuin itse haluaa. Miksi käskeä jonkun muun tehdä jokin asia kun sen voi tehdä itse? En muutenkaan luota jotain muuta ihmistä tekemän jotain asiaa jos se on minulle vertaakin tärkeä. Silloin myös tietää että se tulee tehtyä. xp
Onko jotain todisteita siitä, että yleistykset syntyvät nimenomaan enemmistön perusteella? Ihmisethän ovat sen verran tyhmiä, että yleistykset syntyvät usein vain muutaman ihmisen käytöksestä, ja sitten leimataan koko ryhmä. Esim. pariisilaisilla on baskerit päässä ja patonkin kainalossa, nuoret miehet ovat rasisteja, somalit ovat väkivaltaisia idiootteja, miehet tykkäävät autoista ja jalkapallosta, jne.

Yleistys voi olla kohtalaisen hyvä tapa käsitellä massoja, jos a) yleistyksestä on olemassa jotain oikeaa dataa, esim. gallup-tuloksia ja b) ei jakele kaikille yleistyksen uhreille neuvoja yleistyksen perusteella.

Snuf, ehkä tee herättäisi mut vähän paremmin. @____@
Krad - You look pretty ^^
Tack! Tää O Righteous One sopii loistavasti Jinxi's charmin turkoosien itemeiden kanssa. : o
Kradvity
Onko jotain todisteita siitä, että yleistykset syntyvät nimenomaan enemmistön perusteella?

En usko että kaikki yleistäessään pelaavat oikeiden sääntöjen mukaan. Itse puhun omista havainnoista ja niiden pohjalta kerätystä datasta, jonka mukaan merkittävä tilastollinen enemmistö toimii tietyllä tapaa. Täten voin näiden tulosten tulkinnan pohjalta perustella väittämän. Ei, en ole merkinnyt näitä kaikkia ylös enkä ole teettänyt galluppeja, sillä jokainen joka vähänkään osaa tehdä tilastoja, osaa myös tulkita niitä oikein. Se jos joku muu ei osaa yleistää, on hänen oma häpeänsä.

Ja mitä tulee niihin neuvojen jakamiseen, se on vain neuvo. Sitä voi kuunnella, sen voi jättää huomioimatta, mutta se on silti vain neuvo. Jos se osuu kohdalleen, neuvosta voi ottaa opikseen, ei se ketään tuhoa. Sen voi myös jättää sikseen, ei sekään ketään tuhoa. Ei siitä kannata sen isompaa numeroa tehdä.
Oon tänään saannut 20k pelkästään pelaamaalla zOMIGia whee
Nyt olen saannut 30k mrgreen
Moi Mondegreen, tervetuloa! 4laugh
Onko muita itemija joissa olisi lunta? Muita kuin tuo aina niin taunttaava Let it Snow rolleyes . Siis sellanen jossa lumi olisi niin kuin maassa eikä leijailisi.
Onyxi
Onko muita itemija joissa olisi lunta? Muita kuin tuo aina niin taunttaava Let it Snow rolleyes . Siis sellanen jossa lumi olisi niin kuin maassa eikä leijailisi.

Ei ole minun tietääkseni. Let it Snowssa on tietysti se Snowed In -vaihtoehto, missä on maassakin lunta jonkin verran (ja päässä), mutta se onkin sitten ainoa.
Siis voi herranen aika! Mun ei todellakaan kannattais lähteä tota Markerplacea selailemaan. Löytää ne itemit joita enne halusi ja nyt haluaa taas ja vielä enemmän rolleyes
Hmh, illan yksinäinen pohdiskelu: olisikohan minun jo aika vaihtaa avia? confused

EDIT: Juu, on. whee

Quick Reply

Submit
Manage Your Items
Other Stuff
Get Items
Get Gaia Cash
Where Everyone Hangs Out
Other Community Areas
Virtual Spaces
Fun Stuff